TOIMINTA

Kriisivalmiusjärjestö tarjoaa kansainvälistä turvallisuustukea ulkomailla hengen tai terveyden vaaraan joutuneille yksilöille, jotka eivät saa riittävää tukea muualta. Toimintamme koostuu teemakohtaisista ohjelmista, joiden sisällä toteutamme yksilöllisesti suunniteltuja turvallisuusoperaatioita.

Toimintamme on yksilöille suunnattua ja yksilökohtaisesti suunniteltua turvallisuustyötä, jota käynnistämme oman analyysitoimintamme, kansainvälisen kumppanuustoimintamme sekä suoraan kohderyhmiltämme saapuvien tukipyyntöjen pohjalta.

Toimintamme on keskittynyt siviilien hengen ja terveyden ylläpitämiseen vaativissa kansainvälisissä uhkatilanteissa, jotka sisältävät  väkivaltaa, vapaudenriistoa, vainoa, surmaamista, orjuuttamista, ihmiskauppaa, kidutusta, seksuaalista väkivaltaa tai muita näihin rinnastettavia tekoja tai tapahtumia.

KAVALA

Katoavat lapset -ilmiön torjuntaohjelma (KAVALA) on Kriisivalmiusjärjestön vuonna 2022 käynnistämä ohjelma, jonka tavoitteena on estää ja keskeyttää suomalaisten maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten henkeä ja terveyttä uhkaavia kurinpitomatkoja ulkomaille.

Katoavat lapset -ilmiö on osa kansainvälistä ilmiötä, jossa maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria viedään ulkomaille henkeä ja terveyttä vaarantaviin olosuhteisiin heidän identiteettinsä ja käyttäytymisensä muuttamiseksi. Ilmiön taustalla on joidenkin maahanmuuttajataustaisten vanhempien tarve muokata lastensa ei-toivottua käyttäytymistä ja identiteettiä vanhempien oikeaksi kokemaan suuntaan.

Kurinpitomatkoille lähetetyt nuoret lähetetään useimmiten sukulaisten luokse taikka kurinpitotarkoituksiin perustettuihin sisäoppilaitoksiin. Monet näistä laitoksista ovat yksityisten vankiloiden kaltaisia keskuksia, joissa nuorten ajattelua, identiteettiä ja käyttäytymistä pyritään muokkaamaan väkivaltaisin metodein.

Kurinpitomatkoilla olleet nuoret ovat kertoneet kohdanneensa matkojensa aikana muun muassa liikkumisen ja yhteydenpidon rajoittamista, kahlitsemista, lyömistä, aseella uhkaamista, aliravitsemusta, sukuelinten silpomista, pakkoavioliittoja sekä raiskauksia.

Voit lukea ilmiöstä lisää seuraavasta linkistä (pdf): Kavala-raportti 2024

Kavala-ohjelma tarjoaa henkeä ja terveyttä uhkaavien kurinpitomatkojen kohteeksi joutuneille nuorille humanitaarista turvallisuustukea, jolla estetään nuorten henkeä ja terveyttä uhkaavia matkoja sekä tuetaan nuorten kotiuttamista matkoilta takaisin Suomeen. Ohjelmaa toteutetaan yhdessä Suomen viranomaisten kanssa. Ohjelman pääpainopisteet keskittyvät tällä hetkellä Lähi-itään ja Itä-Afrikkaan suuntautuviin kurinpitomatkoihin.

OLETKO TUEN TARPEESSA?

Jos olet joutunut kurinpitomatkalle taikka epäilet joutuvasi sellaiselle, voit ottaa meihin yhteyttä. Voit ottaa meihin yhteyttä myös, jos epäilet tai tiedät jonkun muun olevan tällaisen matkan tai siihen liittyvän uhan alla. Käsittelemme asiaasi luottamuksellisesti, emmekä luovuta tietojasi ulkopuolisille ilman suostumustasi.

ASTALO

Afganistanissa suomalaisille työskennelleiden afgaanien evakuointilentojen ohjelma (ASTALO) oli Kriisivalmiusjärjestön vuonna 2021 toteuttama ohjelma, jossa tuettiin Afganistanissa suomalaisille työskennelleiden afgaanien hengen ja terveyden ylläpitoa Afganistanin evakuointioperaatioiden aikana.

Ohjelma käynnistettiin, kun sotilaallisen länsiliittouman vetäytyminen Afganistanista oli johtanut Afganistanin hallinnon kaatumiseen ja uuden hallitsevan ryhmän valtaannousuun.  Hallinnon kaatumisen jälkeen monet ulkomaisille valtioille ja organisaatioille työskennelleet afgaanit joutuivat hengen ja terveyden vaaraan aiemman työnsä takia, minkä johdosta kansainvälinen yhteisö evakuoi kansalaisiaan ja heille työskennelleitä afgaaneja Kabulin lentokentän kautta ulkomaille.

Voit lukea tapahtumista lisää seuraavasta linkistä (Wikipedia): Kabul Airlift 2021

Astalo-ohjelma tarjosi humanitaarista turvallisuustukea suomalaisille työskennelleille afgaaneille, joilla oli vaikeuksia päästä evakuointilennoilleen Kabulin lentokentälle. Ohjelman tuensaajina oli henkilöitä, joihin kohdistui akuutti kiinnioton, vangitsemisen ja kidutuksen uhka heidän suomalaisille tekemänsä työn vuoksi. Ohjelman aikana kohderyhmälle tarjottiin tukea kriisi- ja konfliktiolosuhteissa selviytymisessä sekä Suomen ulkoministeriön evakuointilennolle siirtymisessä.

© 2023 Kriisivalmiusjärjestö

Powered by Zoner